Hei isä!

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1/1981

Teosarvio

Kokoomateos, johon on kuvailevien otsikoiden alle sijoitettu useista eri maista lasten mielipiteitä isistään. Tekstit ovat epätasaisia, koska kirjoittajat ovat eri-ikäisiä. Lasten vastauksista heijastuva kuva isästä on aika tavanomainen: ansaitsija, leikkijä, räyhääjä, kotitöissä pinnaava, mutta tärkeä. Kirjaan olisi saanut sisältöä enemmän, jos olisi verrattu esim. teollisuusmaiden ja kolmannen maailman lasten vastauksia toisiinsa, olin huomaavinani että teollisuusmaiden lapset uskaltavat osoittaa uhmaansa, mutta kolmannen maailman lapset eivät, heillähän perusturvallisuus on todella yksinomaan vanhemmista lähtöisin. Joidenkin vastausten ylenpalttisen rehvakkuuden takana on aistivinaan pelkoa. Mutta totuudenjyviäkin on.