Viides ässä

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

6/1982

Teosarvio

Omituisia asioita tapahtuu. Ensikertalainen Jussi Harkonmäki on saanut suurella kustantajalla läpi romaanin, joka on jäänyt raakileeksi: ennen kaikkea se olisi kaivannut keskittämistä, tiivistämistä ja hölmöjen rönsyjen karsimista. Yleistä politiikanvastaista populismia se kyllä kutittelee, mutta vakavasti otettavaan kritiikkiin saakka Harkonmäki ei yllä. Paremmin hän tuntuu hallitsevan liike-elämän ja taloudellisten rikosten kuviot, joiden arveluttavimpiakin piirteitä hän hellii ja puolustaa kunnon asianajajan lailla. Niin suuresti kuin aikalais- ja ajankohtaisromaaneja kaipaammekin, ei Harkonmäestä valitettavasti ole aukon täyttäjäksi. Lajin mainiota ruotsalaista edustajaa Leif G. W. Perssonia ollaan sentään onneksi paraikaa suomentamassa.