Teille, ihmiset

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

9/1982

Teosarvio

Pitkään Neuvostoliitossa asunut Ahti Liedes kuvastaa laajassa kokoelmassaan kummankin kotimaansa kirjallista perinnettä ja elämisen tuntoja. Enimmältään nämä suurimmaksi osaksi aiemmin Neuvosto-Karjalassa julkaistut runot noudattavat kuitenkin työväenrunouden traditioita ottaen voimakkaasti kantaa yleismaailmallisiin ongelmiin rauhan ja ihmisyyden sekä ihmisoikeuksien puolesta. Runoista heijastuu myös kirjoittajan erikoislaatuinen elämäntilanne, jossa juuret ovat suomalaisessa maisemassa, mutta ideologiset kiinnikkeet uudessa kotimaassa. Laajuudestaan mutta osin myös tyylillisestä ja sisällöllisestä kirjavuudestaan johtuen kokoelma uhkaa hajota käsiin; sekä teemakokonaisuuksia että yksittäisiä runoja olisi ollut hyvinkin varaa karsia. - Kokoelman viimeisessä osastossa esitellään joitakin kirjoittajan puuveistoksia.