Lähtölaskenta

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

12/1971

Teosarvio

Slaughter on viime aikojen viihdetuotannossaan ryhtynyt juorukronikoitsijoiden tapaan penkomaan suurta yleisöä kiinnostavien ja ulkoisesti menestyksekkäiden ammattiryhmien asumayhteisöjen pinnanalaista elämää ja löytänyt perhesuhteissa mätäpaiseiden rykelmän. Selvitettyään aikaisemmin lääkärien vaimojen turhautumat ja seksi- sekä päihdepulmat hän on tässä romaanissaan vuorostaan avaruusteollisuuden synnyttämässä kaupungissa, missä avaruustekniikan johtomiehet ja astronautit kilpailevat asemista, vallasta ja rahasta keskenään niin kuumasti, että yksin jätetyt, ikävystyneet vaimot jälleen joutuvat etsiytymään seksiriehaan, erilaisiin päihteisiin tai korvikelohduttajiin. Slaughter lisäilee tunnetusti mielellään mukaan aina myös ammattitietoutta, mutta lieneekö avaruustekniikka hänellekin vieraanlaista, koska se melko sulattamattoman tuntuisena raskauttaa tekstiä.