Lippa vinossa

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

10/1969

Teosarvio

On totuttu siihen, että aikakauslehdet elävät muun populaarikulttuurin siivellä, ja kustantajat näyttävät pyrkivän perässä. Luulisin kuitenkin, että kirjastonhoitajille riittäisi Martti Innasen laulama Elsa-levy; hänen kirjoiltaan ei tavoiteltua parodia-arvoa ole. Parodioiden kohteet ovat joko perin etäällä (kaivattu Stephen Leacock teki vuosikymmeniä sitten joulukertomuksesta silloin todella ajankohtaisen ja yhä lukukelpoisen muunnoksensa) tai sitten jo sinällään Innasen yrityksiä hilpeämpiä (mikä tahansa nyyrikkijuttu voittaa kirjan ensimmäisen "rakkauskertomuksen").