Kujala, Eila

Mitä haluatte kirjailijantyöllänne välittää lukijoille?

"Olen kirjoittanut yhden ainoan kirjan, Tuulenhalkoja, joka ilmestyi keväällä 2009.
Tämä teksti minun oli pakko kirjoittaa, koska näistä vaietuista asioista ei ole kirjoitettu, eli mielenterveyspotilaan näkökulmasta.

Toivon tekstini saavan aikaan hivenen enemmän ymmärtämystä ja hyväksyntää niitä ihmisiä kohtaan, jotka eivät ole jaksaneet tässä yhä kovenevassa yhteiskunnassa."

Mikä on lempikirjailijanne?
"Eeva Kilpi ja Helena Anhava ovat läheisimpiä kirjailijoita. Helena Anhavan tinkimätön rehellisyys on minunkin pyrkimykseni."

Eila Kujala on toiminut Seinäjoen Alueen Mielenterveysyhdistyksen puheenjohtajana yli 10 vuotta. Hän on saanut kunniamaininnan Lapsuusmuistoja -kirjoituskilpailussa ja MTKL:n novellikilpailuissa.

Harrastukset ovat kirjallisuus, marjanpoiminta, pyöräily, sienestys ja vaellus.

Tekstinäyte

Hyinen, puuskainen viima iskee vasten kasvoja avatessani ulko-ovea. Tuuli on yön aikana kasannut lunta teräväharjaisiksi kinoksiksi. Tyhjiksi jääneissä kohdissa näkyvät vielä tuoreet yölliset auton jäljet. Totta se siis on. Olin herättyäni toivonut, että yöllinen oli vain unta.
Sytytän tulen karjakeittiön padan alle. Vuohet ovat kuulleet tuloni ja alkavat äänekkäästi vaatia aamuateriaansa. Lypsyvuohta navetassa ei nyt ole, on vain neljä keväällistä kiliä ja niille joulun alla suhaspojaksi lainaamani pikkupukki. Pukista on tullut lauman valtias, niin säyseältä kuin se alussa vaikutti. On mentävä karsinaan asti pitelemään sitä, että tyttövuohet saavat osuutensa.

Oudon tyhjältä navetta tuntuu. Pollen hirnahdusta ei enää kuulu aamutervehdykseksi, eikä sen pää työnny karsinan aidan yli hamuamaan sille tuomaani leipäpalaa. Pollen matka päättyi syystalvella. Yhteinen suru yhdisti meidän vielä hetkeksi tyttären kanssa. Tytär? Missä hän on, ja mitä hänelle tapahtuu?
(Tuulenhalkoja, s.5)