Betoniraudoittaja Eino Helminen

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

12/1974

Teosarvio

Suomalaisen työläisromaanin, hyvänkin, pulmana on ollut se, että kirjailijat ovat mieluiten kuvanneet poliittisesta ja ammatillisesta toiminnasta pidättyviä, usein kirjallisesti lahjakkaita, korostetun yksilöllisiä ihmisiä, mutta jättäneet aktiivit osallistujat syrjempään. Keijo Siekkisen toinen kirja on tässäkin suhteessa uudenlainen, ja kiintoisa on myös tapa, jolla nuori kirjailija valitsee painopisteen, osaksi näkökulmankin. Hän lähestyy betoniraudoittaja Eino Helmistä eläkkeelle siirtymisen kynnyksellä osaksi minä-kerronnan kautta, osaksi - varsinkin laajoissa keskustelujaksoissa - ulkoapäin, mutta koko ajan lämpimästi, paneutuvasti.
Eino Helminen on sodan kokenut rauhanmies, aktiivinen kommunisti ja ammattiyhdistysmies, joka uskoo perustasonkin toiminnan mahdollisuuksiin maailmaa hitaasti muutettaessa. Hänen on vaikea ymmärtää kodin aatemaailmasta vieraantuneiden lastensa "vapaamielisyyttä" ja "asioiden merkillisen monelta kantilta ymmärtämistä". Eläkejuhlien aikana kotona käytävien keskustelujen jännitteet Siekkinen tavoittaa erityisen hyvin ja saa niiden avulla esiin tämän ajan ihmisiä olennaisesti koskettavia kysymyksenasetteluja. Minulle tämä "Betoniraudoittaja Eino Helminen' on muutenkin hyvältä näyttävän kirjasyksyn tärkeitä teoksia.