Vanhaa hopeaa

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

8/1954

Teosarvio

Joho Vironkangas julkaisi pari vuotta sitten hyvät arvostelut saaneen nuorisoromaanin "Levoton leiri". Esiteltävässä teoksessa kirjan minä on perheineen kesälomaa viettämässä merenrannikolla tuntien kiinnostusta lintumaailmaan. Paikkakunnalle aikoinaan kätketty hopearahoja sisältävä pata ohjaa kuitenkin mielenkiinnon uuteen suuntaan ja jännittävät seikkailut ovat edessä. Virokangas kertoo miellyttävästi, joskin hän on tällä kertaa paikoitellen tarpeettomasti pitkittänyt kuvausta. Joka tapauksessa tervehenkinen, hyvä nuortenkirja.