Vallan miehet

Minunkaltaiselleni, Lapualaisoopperan eliniäkseni merkitsemälle ihmiselle Arvo Salon kaksikymmentä vuotta myöhemmin tapahtuva paluu suuren poliittisen näytelmän alueelle on lukukokemuksena uhkayritys - sen televisioon jo taltioitu esityshän lykkääntyi vasta myöhemmin nähtäväksi, ja siksi käsillä on nyt pelkkä libretto. Pulmat eivät pääty tähän. Lapualaisoopperaa hallitsi selväpiirteinen, keskeinen teema, yksiselitteinen väkivallan tuomitseminen, ja aihe oli myös rajattu lähihistorian jo päättyneeseen vaikkakin yhä meihin kaikkiin vaikuttavaan vaiheeseen. Vallan miehet lohkaisee käsiteltäväksi kappaleen nykytodellisuutta, meille vielä hahmottumatonta, mutta vähintäänkin tunteenomaisesti aivan olennaista - koko elämäämme. Kattavaa näkemystä Lapualaisoopperan tapaan on siis kohtuutonta vaatia, mutta silti olisin toivonut Arvo Salon keskittäneen taiturillisen vuolasta ilmaisuaan ja tyytyneen hiukan harvempiin teemoihin. Nyt tämä Vallan miehet avautuu joka suuntaan, poukkii ja rönsyilee, ilahduttaa silkalla osaamisellaan, mutta ei kuitenkaan räväytä näkemään asioita uudella tavalla. Vaatimus saattaa olla kohtuuton; taustana nyt kerta kaikkiaan on Lapualaisooppera. Vallan miehet on jättimäinen poliittinen kabaree, jonka tyyliaineksiin pätee kaikki mitä siitä on sanottu - hallitsevana sävynä on nokkela sanailu ja keinona enimmäkseen pettämättömän varma riimittely, mutta väliin mahtuu yhtä hyvin ripaus Shakespearea kuin Kiekua ja Kaikuakin. Uhmaa ja uutta tulkintaa jään kaipaamaan, samaten tiukempaa jäsennystä. Ilotulituskin taitaa vaatia suuntaajansa, suunnittelijansa.