Dover ja hankala raskaus

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

9/1969

Teosarvio

Jo Rex Stout ikuisti dekkareissaan ylilihavan, äreän ja mukavuudenhaluisen salapoliisin ja hänen armoillaan elävän nuoren apulaisen tyypit, mutta Porter on komisario Doverissa mennyt vielä pitemmälle eräänlaista antisalapoliisi-hahmoa muovatessaan, sillä ,tässä alituiseen nukahtelevassa, pahalta hajahtavassa lihavuoressa tuskin enää on edes sovittavia ominaisuuksia, eikä kersantti MacGregorkaan hänen apulaisenaan juuri herättäne lukijan sympatioita, jos korkeintaan sääliä hivenen. Ensimmäiseltä tuttavuudelta Dover-hahmotus ja juonen käsittelyn tietynlainen hirtehisyys saattavat jopa virkistää, mutta tässä kolmannessa suomeksi ilmestyneessä Doverissa tyypeistä on jo irronnut uutuuden aromi, ja juoni pysähtelee toisiaan inhoavien poliisien keskinäisiin kähinöihin turhan pitkiksi ajoiksi. Juonellinen solmu tosin aukaistaan vihdoin aika näppärästi.