Eilistä ei ole

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

12/1985

Teosarvio

Simmel on aina jäänyt minulle omituiseksi ristisiitokseksi. Välillä löytyy mukiinmeneviä, lähinnä sodan vaikutusta tutkailevia tekstikokonaisuuksia ja sitten käsittämättömän banaaleja, romanttisäiteliä rakkausjuttuja. Tämä on jälkimmäistä Simmeliä: uskollisia kliseekaavoja toisteleva paksu opus vanhenevan huippujuristin 'uudelleensyntymisestä' ainoana salaan jääneenä pelastuneena lento-onnettomuudessa. Seuraa järisyttävä salamaniskumainen rakastuminen nuoreen, kuvankauniiseen lastenkirjastonhoitajaan (harvat rivit kuvaavat työn ruusuilla tanssimiseksi!), mutta pian nainen saa todellisen unelmansa täytettyä ja ostaa oman lastenkirjoihin erikoistuneen kirjakaupan! Kuvioihin tulevat tutut kiristykset, pakkomurhat, terrorismi, kuolema ja taitava pelastautuminen syytöksiltä. Simmelin uupumatonta moralismia kuvastaa, ettei Charles Duhamel halua enää elää syntisenä, vaan antautuu poliisille.