Pelivara

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

6/1962

Teosarvio

Kalervon kolmas romaani on jälleen askel eteen- ja ylöspäin, kohden yhä vankempaa kertomataidetta. Uudessa romaanissa herättää jälleen huomiota erinomaisen asiantuntevasti ja elävästi kuvattu ulkonainen tapahtumaympäristö sekä ihmiskuvauksen painavuus niin hyvin psykologisessa kuin eetillisessäkin mielessä. Päähenkilö on osuusliikkeen kaupanhoitaja, jonka ulkonaiset vaiheet ja sisäinen kasvu on kerrottu vakuuttavalla taidolla, mutta myös monet sivuhenkilöt vetoavat tiiviisti lukijan mielenkiintoon. Ja maaseudun osuuskaupan arkisesta aherruksesta saa niin osuvan kuvauksen kuin suinkin toivoa saattaa. Mielenkiintoinen vankka romaani, jota kernaasti suosittelee kirjastoihin.