Miehen toverina

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1934

Teosarvio

Nykyajan ihmisten kuvaus välittömämmin ja vaikuttavammin kuin moni muu siksi yritetty. Päähenkilö fil. kand. Ebba Garland on kirjastoamanuenssina maaseutukaupungissa, kun hänen tielleen sattuu Afrikassa retkeillyt insinööri Mikael Bourg, josta tulee hänen kohtalonsa. – Sekä naisen, että miehen ajatukset ja tunteet esim. mitä tulee yhteisiin raha-asioihin ovat uskottavasti esitellyt. Olematta kirjallisesti kaikkein korkeinta luokkaa teos empimättä ansaitsee mainesanat: elävä, kiintoisa, ajatuksia antava. Sellaisia kirjoja ei liikaa kirjoiteta. – Suomennoksessa on kankeutta.