Kiinalaiset kultamurhat

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1/1972

Teosarvio

Sapo-sarjan valitsijoiden kestävässä suosiossa oleva ja historiallisia kiinalaisia rikostarinalähteitä hyväkseen käyttävä tekijä sijoittaa tässä vakiosankarinsa tuomari Deen kaupunkipiirikunnan tuomariksi syrjäiseen satamakaupunkiin, missä hänen ensimmäisenä tehtävänään on selvittää edeltäjänsä mystinen murha. Monien lukijaa hämäävien ja itse pääasiaan vaikuttamattomien rikosten samanaikaisesti etsiessä ratkaisuaan selviää pala palalta myös pääjuonne, kullan salakuljetus siihen liittyvine murhineen. Mukana on runsaasti muinaiskiinalaista tarpeistoa aaveista ihmissusiin ja aikakauden tapojen luonnehdintaan yleensä, joten onhan vaihteeksi dekkarieksotiikkaa.