Haukkaneva

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

11/1975

Teosarvio

Haukkaneva sijaitsee jossain pohjoisessa; täsmällistä sijaintia ei ole ilmoitettu. Koko tämä teos jää muutenkin jollain tavoin viitteelliseksi ja katkelmalliseksi. Päähuomio koetetaan kuitenkin keskittää muuttohaukkaan, uljaaseen lintuun, joka kuuluu niihin petolintuihimme, joita nykyisin uhkaa tuho. Haukkanevalla se on kuitenkin vielä valtias suolla pesivien moninaisten muiden lintujen joukossa. Kertojan luonnonkuvaus tarjoaa paljon ja kaunistakin tietoa ja havaintoja, mutta selkeämpää juonta jäin siis kaipaamaan. Suunnilleen puolet teoksesta on mustavalkoisia valokuvia, ylipäänsä hyviä ja monet varmasti suuren vaivannäön ja maltin tuloksia.