Kokemukset

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

4/1961

Teosarvio

Erjakan uuden romaanin päähenkilö on nuori nainen, joka uhmakkaasti yrittää tempoa itseään vapaaksi ahdistavasta, vaanivasta, rajoittavasta ympäristöstään, pikkukaupungin usein kuvatusta ja ilmeisesti yhä luonteenomaisesta mentaliteetista. Jossain määrin hän antaakin aihetta ympäristön arvostelulle, mutta pettymysten ja erehdysten kautta hänen persoonallisuutensa kehitys kulkee kuitenkin kypsyvään suuntaan. Erjakka tunnetaan ymmärtävänä ja luotettavana arkielämän ja arki-ihmisen tarkastelijana, jonka romaanien inhimillinen anti on aina miellyttävä ja elämänmyönteinen. Hän kirjoittaa hyvää proosaa, oikeastaan entistä yhä parempaa, mutta jonkinlaista taiteen "kimallusta" siitä voisi kaivata, mikäli niin vanhanaikaista kaipausta nykyisin ylistetyn luetteloproosan aikoina uskaltaa esittää.