Kuva sydämessä

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

4/1962

Teosarvio

Kolmisensataa sivua rakastelua ja myöhemmin rakkauttakin on tuntuva, mutta tarpeeton lukukokemus. Ihmiset, joilla koko kirjan mittaan ei tunnu olevan mitään muuta tekemistä kuin ammentaa tilapäissuhde mahdollisimman tyhjiin, ovat uskomattoman väsyttäviä, eikä ylellisyydestä ja kulissienvaihdoista italialaisessa maisemassakaan ole apua. Ihmettelen, eikö nyyhkytunteellisinkin sielu uuvu seurailemaan rikkaan amerikattaren ja italialaisen teollisuusmiehen määräaikana päättyväksi säädettyä suhdetta, missä kolmantena osapuolena on teollisuusmiehen hillitty ja seurapiiriosansa huolella hoiteleva vaimo. Ei mitään kirjastoon hankkimisen syytä.