Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Sumumetsän kasvatit

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

On jäätävän kylmä talvi, ja kaupunkiin on määrätty ankara sähkönsäännöstely. Viivin isä, kasvitieteellisen puutarhan johtaja, ja Viivi yrittävät pitää kasvihuoneen kasveja hengissä, mutta sähkölaitoksen tarkastaja uhkaa sulkea sähkön kokonaan. Koulun joulukuvaelman harjoituksetkin järjestetään kylmässä auditoriossa. Musiikinopettaja Hamunen eli Hameli on säveltänyt esitykseen musiikin ja eräs hänen huilusoolonsa osoittautuu käsittämättömän vaikuttavaksi.

Sitten löytyy sähkökatkojen syy: johtoihin on päässyt trooppisia itiöitä, joitten luullaan olevan peräisin kasvihuoneelta. Mutta pian saadaan selville, että itiöitä sikiääkin sähkölaitoksen omissa tiloissa. Niitä on vaikea karkottaa. Kun kaupunginjohtaja kuulee Hamelin huilukappaleen hän tajuaa, että sitä tottelee kaikki elollinen – mikseivät siis myös itiöt.

Musiikinopettaja palkataan suureen operaatioon. Kaupunkiin julistetaan ulkonaliikkumiskielto ja Hameli houkuttelee huilullaan itiöt tyhjään junaan, joka lähtee kohti kaukaista lopetettua seisaketta. Hamelia ei kuitenkaan kuulu takaisin – eikä kaikki muutenkaan suju aivan suunnitelmien mukaisesti.

(Tammi)
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

184

Kustantaja

Kieli