Takaisin Kandaraan

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

2/1961

Teosarvio

Avioliittoonsa ja epäonnistuneeseen itseensä tympäytynyt ranskalainen pikkukaupungin opettaja näkee sen verran vastapäisen talon murhatapahtumasta, että kykenee päättelemään murhaajan. Passiivisuuttaan hän ei ajoissa ilmoita tietojaan poliisille ennen kuin itsepuolustukseksi puolestaan joutuu ampumaan murhaajan. Vankilassa hän ei aluksi saa ketään vakuuttumaan selityksistään, joten vakavan murhasyytteen uhkaamana hän uudelleen arvioidessaan elämäänsä toteaakin sen arvon ja käyttämättömät mahdollisuudet. Tosiasioiden lopulta tultua tietoon opettaja henkisesti tervehtyneenä ja aktiivisena irtautuu hyödyttömästä olostaan ja lähtee toteuttamaan unelmaansa. Ansiokkaaksi kirjailijaksi tunnustettu Hougron on lahjakas ahdistuksen ja ankean pienen arjen kuvaaja, mutta silti tämä teos ei ole tärkeä kirjastoissa.