Istuja pitkän illan

Runoilija Leo Lindstenin romaanin alaotsikko Erään juomarin kehitystarina on ehkä faktisesti oikein, mutta se ei kata koko teosta. Päähenkilö on Job, Lindstenin näköispainos, joka saa Helsingin kirjallisissa piireissä tuta äärimmäisiä vastoinkäymisiä. Lindsten kuvaa inhorealistin ottein Jobin juomista, sen seurausvaikutuksia. Humalassa syntyneiden haavojen päälle syntyy koko ajan uusia haavoja, jalkoja, käsiä ja lonkkia katkeilee ja murtuu kuin Härmän häjyilyissä. Kaikessa raadollisuudessa hän pysyy yksinomaan konkreettisissa, havainnoin todennettavissa seikoissa eikä kuvaa epämääräisempiä viinan psyykettä muuttavia vaikutuksia: yhtään delirium-kohtausta ei kuvata. Onko teoksella sitten sanottavaa Helsingin huuruisten taiteilijapiirien ulkopuolella? Näin on vain, jos lukija hyväksyy sen tosiseikan, että Lindsten ei kirjoita yksittäisestä Jobista vaan job-ihmisestä.