Ihmeellinen viesti toiselta tähdeltä ja muita tarinoita

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Ilmestynyt numerossa

6/1978

Teosarvio

Vuonna 1919 maailmansodan varjossa ilmestyneeseen teokseen on lisätty kaksi uudempaa satua. Näiden aikuisten tarinoiden punaisena lankana voi pitää uskoa lapsen mahdollisuuksiin kokea onni, jota vastaavaa voi yrittää vain taiteentekijä. miekkaliljan salaisuus unohtuu aikuiselta, täydellisen soittotaidon saanut taiteilija häviää pilviin. Muita Hessen teemoja ovat ihmisen keskeneräisyys, sotien pakonomaisuus, unien näkeminen (joissakin kuin Kafkan loogista mielettömyyttä) ja usko ihmisen mielessä piilevään hyvyyteen - tuttuja asioita Hessen tuotannosta, jotka nyt esitetään kiinnostavalla, sadun monikerroksisella vertauskuvallisella tekniikalla, paneutumista vaativalla tavalla.