Alberte ja Jakob

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

8/1956

Teosarvio

Cora Sandel on suurten norjalaisten kertojien perinnön jatkaja, ja hänen suuressa määrin omaelämäkerrallista Alberte-trilogiaansa pidtään täydellä syyllä viime vuosikymmenien norjalaisen kirjallisuuden eräänä etevimmistä saavutuksista. Se on täyteläinen ja rikaspiirteinen kuvaus päähenkilön kasvusta sekä naisena että ihmisenä ja hänen kypsymisestään taiteilijaksi. Täytyy ihailla tämän laajan romaanin sommittelun jäntevyyttä ja kiinteyttä, sen ihmiskuvauksen terävyyttä sekä yksityiskohtien osuvuutta ja elävyyttä. Viimeinkin olemme saaneet suomeksi tämän suuren romaanin. - Sarjan ensimmäinen osa kertoo Alberten lapsuudesta ja hänen veljestään Jakobista norjalaisessa pikkukaupungissa. Myös tämä miljöö on kuvattu oivallisella kertojantaidolla.