Muistoja Pohjolasta

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

12/1970

Teosarvio

Paavilainen, Matti: Muistoja Pohjolasta. Runoja.

Paavilainen on jatkuvasti menossa eteenpäin siitä verraten staattisesta tilasta, mihin hän jähmettyi parin ensimmäisen kokoelmansa ajaksi. Hänen runonsa eivät enää pyöri sanastollisten sukkeluuksien ja paradoksien parissa vaan ovat jättäneet kaikki kommervenkit taakseen ja toimivat yksinkertaisella muistelemisen ja ajattelun tasolla.
Kokoelman alku on ystävällistä mielipidettä ja havaintoa Suomesta, yhteiskunnasta, monen monesta asiasta jotka kirjataan niin onnistuneesti että kuka tahansa vähän mietittyään voi olla samaa mieltä ja luulla itse sanoneensa samoin joskus aikaisemmin. Loppu taas on Helsingin tarkkailua pienen lapsuus- ja nuoruuskompleksin lävitse, kaupunki asukkaineen välittyy hiukan hullunkurisena mutta perusilmeeltään sympaattisena kotina, jonka muuttumista Paavilainen tarkkailee hellästi kuin isänsä tai äitinsä vanhenemista. Kokoelmaa leimaa uskomaton helppous ja sulavuus, mieteImätkään eivät ole aforismeja vaan varmakätisen runoilijan hyvintehtyjä runoja.