Kasvukipuja

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

4/1987

Teosarvio

Takakansi tunnustaa rehellisesti, että Mämmilä-sarjakuvien siirtyminen Helsingin Sanomien kuukausiliitteeseen aluksi ns. kipsasi tekijäkunnan ja nämä vaikeudet heijastuvat myös tämän viidennen Mämmilä-sarjakuvakirjan alkupuoleen, kunnes punainen lanka kuulemma jälleen löytyy jopa ehompana kuin ennen. Sitä vain en ymmärrä, miksi tähän saakka varsin kunni-anhimoisesti työtään tehnyt Mämmilä-team on yleensä kiirehtinyt tuottamaan uuden sarjateoksen puolivalmiista materiaalista, sillä alun jäsenteettömyys heijastuu kyllä mielestäni koko teokseen. Rakenteellista hataruutta ei edes uusilla kuvallisilla tyylikokeiluilla selkiinnytetä, vaikka ne itselleen kuvantekijälle luovaa uudistumista merkitsisivätkin. Hammastelu koti-isien ja virkaäitien tahi uusien kunnallisten nähtävyyskummajaisten kustannuksella on teksti-ideana jo vesittynyttä, ja vitsailu ruotsalaismiesten homoudesta ikitylsä. Onneksi jokin pilkka osuu ihan tarkkaan sentään maaliinkin, vetää suun hymyyn ja palkitsee epätasaisen annin keskellä tarpomisen vaivan.