Tuntemattomien kirja

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

10/1966

Teosarvio

Tämä esikoisteos on ollut minulle yllätys. Varsinkin yllätti sen näkökulma. Edgar Lee Masters on kuuluisassa runoteoksessaan ottanut lähtökohdakseen vainajan, hänen hautakumpunsa ja muisto kivensä; elämänkuva syntyy niistä käsin. Terttu Tupalan runojen avaus tapahtuu syntymässä, itse syntytapahtumassa. Hän on merkinnyt näkyviin jopa lasten vanhemmat. Siinä on kaikensäätyistä ja kaikenluontoista ihmistä, sattumaa ja suunnitelmaa, ja niin syntyy lapsi omine mahdollisuuksineen omiin kohtaloihinsa. Väsähtämättä Terttu Tupala muuntaa erilaisia näköaloja, ja monet runot puhuvat välittömästi ja vaikuttavasti. Kysymyksessä on todella mielenkiintoinen runokirja.