Odysseia 2061

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

12/1988

Teosarvio

Kun Asimovin kuuluisa visio ja trilogia Säätiö on ilmestynyt paperbackina jo kuudessa osassa, niin Clarken on pantava ainakin yhtä hyväksi. Avaruusseikkailu 2001 oli menestys. Avaruusodysseia 2010 kohtuullinen sfäärejä syleilevä kuvaelma, mutta kolmannessaan Clarke tuntuu lämmittelevän liikaakin muistoissaan. Tietysti lukijaa varten on hyvä muistutella henkilöistä, syväjäädytyksen eduista jne., mutta Clarke ei oikein saa päätetyksi tekisikö seikkailutarinaa vai henkilökohtaista draamaa vai valtavaa kosmista yhteyttä. Niinpä hän yhdistää kaiken: Heywood Floyd on taas mukana valtaamassa Halleyn komeettaa, kun kuulee sisaralus Galaksin haaksirikkoutuneen kielletylle Jupiterin kuulle Europalle. Mukana on myös Heywoodin pojanpoika. Pelastusoperaatio onnistuu, Europan merkillisyys, Everestin kokoinen timantti painuu syvyyksiin ja Heywood saa yhteyden kosmiseen henkeen, jonka apuna on tietokone Hal... Mikähän on Clarken seuraava veto?