Rosemaryn painajainen

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

6/1968

Teosarvio

Viihteellisen herttainen nuoren parin arki saa outoja ja karmivia piirteitä rikinkatkuisen noituuden myötä. Nuori aviomies on uransa vuoksi myöntynyt noitien houkutuksille, ja sen seurauksena vaimo ennen pitkää painajaisena odottaa itsensä paholaisen lasta. Jännitysromaanienkin on uudistuakseen turvauduttava ilmeisesti yhä merkillisimpiin ja keinotekoisimpiin juoni-ideoihin, mutta etovalta ja tarpeettomalta yhtä kaikki tuntui, ettei lopputilannetta palautettu normaalin arjen raiteille. Mielestäni tekijän taholta olisi ollut nokkelampiakin ratkaisumahdollisuuksia kuin jättää Rosemaryrukka kamppailemaan oikean paholaisen vauvan kasvattamispulmien kanssa.