Kuu on julma

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

7-8/1987

Teosarvio

Heinlein on ollut suoltava, epätasainen skifi-kirjailija, joka on lähinnä satsannut vauhtiin henkilökuvat unohtaen. Kuun tulevaisuutta alunperin rangaistussiirtolana käsittelevässä romaanissa on toki vauhtia, mutta tällä kertaa myös siedettävästi yhteiskunnallista pohdintaa ja pari luonnekuvaakin - superälykäs, ihmismäinen jättitietokone Mike etunenässä. Nuortenosastollekin sopivassa tulevaisuuskuvauksessa kuu irtaantuu lopulta maan vallasta yhteenottojen jälkeen ja perustaa tasavertaisen kauppakumppanuuden. Heinlein on tutkinut tavallista harkitummin kuussa mahdollista yhteiskuntarakennetta ja törmäyksien luonnetta rationaaliksi anarkiaksi hän kutsuu itse luomustaan.