Kadonnut on vain unta

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

10/1961

Teosarvio

Sandemose tähdentää romaanissaan pariinkin otteeseen, että vain rakkaus ja murha ovat kirjoittamisen arvoisia asioita. Tämän mukaisesti viisi vuosikymmentään sivuuttanut amerikannorjalainen liikemies muistiinpanoissaan, jotka hän aikanaan aikoo lähettää aviottomalle pojalleen Norjaan, yhä uudelleen palaa selvittämättä jääneeseen murhatekoon, johon hän unenomaisessa harhatilassa kenties on itse syyllistynyt, samalla kun hän selvittelee elämänsä varrella kokemiaan naissuhteita, jotka kerta kerralta ovat jättäneet hänet yhä yksinäisemmäksi. Tätä romaania saattaisi pitää viime vuonna suomeksi ilmestyneen "Ihmissuden" alkumuotona, sillä asetelmassa on monia yhteisiä piirteitä. Muodoltaan tämä romaani on kenties tiiviimpi ja ehyempi kuin "Ihmissusi", mutta Sandemosen persoonallisuuden ja väkevästi yksilöllisen ajattelun vivahteikkuus on vielä tästä romaanista "Ihmissuteen" mentäessä siinä määrin omaleimaistunut, että asetan sen ensimmäiseksi, vaikka pidän tätäkin arvoituksellisuudessaan varsin inspiroivana luettavana.