Ikoni

Lukijanainen

Jätettyään postillat hän on kokonaan omistautunut naisasialle. Nyt hän on jo alleviivannut joitakin satoja niteitä eikä uskaltaudu enää kirjastoon. Myöhäisinä kesäöinä hänet näkee kumartuneena kapean ikkunalaudan puoleen. Hän haluaa nähdä selvästi. Pari tusinaa puolikovaa lyijykynää peittää pienen kukkapöydän, jolle kuivunut palmu on pudottanut lehtensä. Tämä ei ole mikään illuusio, hän ajattelee. Huomenna minä olen vapaa ja onnellinen. Se ajatus lävistää hänen päänsä hänen mentyään makuulle. Hän ei nukahda lainkaan.
Kirjapöly on kerääntynyt sitkeiksi solmuiksi kaikkialle huoneeseen, teekannun nokkaan, kuolleen miehen muotokuvalle, naisen keuhkoihin. Hengittäminen ei ole enää mikään itsestäänselvyys niin kuin lukeminen.
Viime aikoina hän on mieltynyt niukkoihin tyylilajeihin, esimerkiksi aforistiikkaan. Se naulitsee paikoilleen hänen levottomat lepattelevat silmänsä. Yhä useammin hän toivoo itselleen siivet, joitten kantamina hän voisi jättää huoneensa. Hän tietää, että osaa lentää, jos vain tahtoo.