Varjomies

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

5 / 1973

Teosarvio

Hammett, Dashiell: Varjomies.

Dashiell Hammett (1894-1961) julkaisi kaikki viisi "kovaksikeitetyn" dekkarityypin perusteoksiksi jäänyttä romaaniaan muutamassa vuodessa 20- ja 30-luvun taitteessa. Sitä ennen ja sen jälkeen hän kirjoitti mm. rikosnovelleja ja elokuvakäsikirjoituksia. Maailmalla hänen maineensa on pysyvä, mutta meillä hän on tähän saakka ollut vain yhden, kauan sitten loppuunmyydyn käännöksen varassa ("Maltan haukka", Tammi 1955). WSOY on nyt ottanut Sapo-klassikoidensa ohjelmaan Hammettin koko tuotannon ja avaa sarjan "Varjomiehellä", josta aikoinaan tehtiin sittemmin sarjana jatkunut elokuva "Pettävä varjo" (1936).
"Varjomiehesta" puuttuvat Hammettin minun mielestäni kiintoisimmat teemat, yhteiskuntakritiikiksi syvenevät poliittisen korruption ja gangsterien toiminnan lenkitykset, mutta paitsi ajankuvana ja tyylinäytteenä tämä Hammettin romaaneista viimeinen on puhtaasti omassa käyttötarkoituksessaan, jännärinä, ihan pölytön. Sillä olkoon sijansa nirsoissakin kirjastoissa, se on Yhdysvaltojen elävää kirjallisuutta.