Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Pöllöpoika

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Davidin mielessä pyörii lista kaikkein pahimmista asioista. Ykkösenä listalla on se, ettei kuulu mihinkään tai kenellekään, ettei kukaan välitä.

Koko elämänsä David on asunut vaihtuvissa sijaiskodeissa sisarensa Lilyn kanssa, mutta nyt Lily on siirretty nuorisokotiin ja David aloittelee elämäänsä jälleen kerran uudessa kodissa Mummiksi kutsutun iäkkään naisen hoivissa.

Uusi koulu on Davidille kauhistus. Hän joutuu oppimisvaikeuksien vuoksi aloittamaan opintonsa viidennellä luokalla, vaikka ikänsä puolesta kuuluisi jo kuudennelle. Alusta alkaen hän joutuu luokassa kiusatuksi ja ajautuu tappeluihin.

Vihanpuuskassaan David tulee eräänä päivänä potkaisseeksi pöllönpesää, josta hän ottaa itselleen yhden munan. Luokan outona lintuna pidetty ja Davidin tavoin syrjityksi joutunut Mab-tyttö tarjoutuu avuksi ja lapset ryhtyvät huolehtimaan munasta ja odottamaan poikasen kuoriutumista.

Aikanaan pörröinen poikanen kuoriutuukin, mutta villistä eläimestä huolehtiminen tuo mukanaan vaikeuksia, joiden myötä orastava ystävyyskin joutuu koetukselle.

(Johanna Nurminen / Sivupiiri)

- - -

11-vuotias, viidesluokkalainen David on sijaislapsi. Kuuden vuoden aikana hän on ollut jo kuudessa eri sijaiskodissa isonsiskonsa Lilyn kanssa. Perheet eivät ole halunneet pitää sisaruksia pitkään, koska David änkyttää ja kastelee öisin sänkynsä ja Lily käyttäytyy huonosti. Lily laitetaan nuorisokotiin ja David saa uuden kodin tiukan mutta oikeamielisen Mummin luona. Koulussa Davidia kiusataan, mutta hän ystävystyy älykkään tytön Mabin kanssa, joka kertoo hänelle tarinoita kuningas Arthurista. Yhdessä lapset alkavat hautoa Davidin löytämää pöllön munaa. Pöllönpoikasesta tulee Davidille pakkomielle, ja kun lintu kuolee, Davidin maailma romahtaa. Mummin avulla hän oppii ymmärtämään, että menetyksestäkin voi selvitä. Mummin ja Mabin avulla David oppii luottamaan elämään.

(Lastenkirjainstituutti)

- - -

Kiusatun ja väheksytyn koulupojan koskettava selviytymistarina

Davidilla ei ole koskaan ollut mitään omaa, hänellä ei ole edes äitiä eikä isää. Koulussa hänen ainoa kontaktinsa on Mab, lapsinero, jota kiusataan fiksuutensa tähden. Kun David metsässä vaeltaessaan löytää pöllön pesän, hän häätää emon matkoihinsa ja ottaa yhden munan mukaansa. David ja Mab ryhtyvät hautomaan munaa.

Mabin isä kehottaa lapsia luopumaan pöllönpoikasesta, koska lintu ei viihdy vankeudessa, mutta David ei suostu. Hän sieppaa linnun ja vie sen kasvatuskotiinsa. Kun pöllö muutaman päivän kuluttua löytyy kuolleena, Davidin maailma romahtaa.

Pelastukseksi koituu uuden kasvatuskodin viisas ja ymmärtäväinen mummo. Myös ystävyys Mabin kanssa syvenee, ja David rohkaistuu jopa puolustamaan tyttöä koko luokan edessä.

Yhdysvaltalaissyntyinen Torey Hayden on tunnettu terapeutti ja erityisopettaja. Hänen lapsia ja lapsipsykologiaa käsitteleviä kirjojaan on käännetty lukuisille kielille; ne ovat saaneet runsaasti lukijoita myös Suomessa.

(BTJ)

Aiheet ja teemat

Tapahtumapaikat

Alkukieli

Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ilmestymisaika

Sivumäärä

205

Kieli

Kääntäjä

Sarjamerkintä

Ensimmäinen julkaisu

kyllä