Kuoppa

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

3/1968

Teosarvio

'Kuoppa' oli aikoinaan etelävenäläisen suurkaupungin porttolakortteli, jossa nelisen sataa naista eli eräänlaista haaremielämää vakinaisten tai satunnaisten miesasiakkaiden ylläpitäminä, kunnes kenraalikuvernöörin käskystä lopulta porttolat suljettiin ja jopa kadun nimikin vaihdettiin toiseksi. Siitä kertova teos on värikäs ja rehevä kollektiivikuvaus, jossa tekijä nopein vedoin hahmottaa monenkirjavia ihmiskohtaloita tältä yhteiskunnan laitapuolelta. Tekijällä on vahva draaman taju, ja aihe suo hänelle mahdollisuudet luonnehtia varsin erilaisia ihmisiä lyhyitten dramaattisten kohtausten puitteissa. Hieman tendenssinomaisista moraaliviitteistään huolimatta kerronnallisesti varsin verevä teos, jonka tekijä nyt jo luetaan Venäjän kirjallisuuden klassikoihin.