Germinal

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

4/1959

Teosarvio

Ranskan naturalismin johtajan ja teoreetikon Emile Zolan laaja romaani "Germinal" kuvaa ranskalaisten hiilikaivostyöläisten elämää 1800-luvulla sekä maan uumenissa että kotioloissa, missä nälkä on alituinen vieras, koska työpalkat ovat perheiden elatukseen täysin riittämättömät. Oikeutetusta katkeruudesta nouseva yhteiskunnallinen kauna ja kapinahengen syttyminen avoimeksi ja kaikki nieleväksi työläisten massaliikkeeksi, joka hurjana ja primitiivisenä raivoaa ja hävittää jopa omaksi vahingokseenkin, on kuvattu kohdittain suorastaan piinallisen näkemysvoimaisesti ja mitään kaunistelematta. Harvoin lukee romaania, jossa ansiot ja puutteet ovat merkillisen tasa-arvoisina rinnakkain - ja tavallaan suurissa mitoissa molemmat. Tuntuu oudolta kokea jokin kirja sekä järkyttävänä ja mahtavana elämyksenä että detaljien suhdattomuuden ja yhteiskunnallisen teoretisoinnin peräti pitkästyttämänä. Ainakin suurempiin kirjastoihin.