Kuunpimennys

Taas kannattaa valita ja lukea uutta virolaista kirjallisuutta, sillä Kuunpimennys on tehokas ja ilmava romaani. Tehokas ynnä samalla jotenkin todenmukainen se on muodoltaan. Nuoren vaimon päiväkirjamerkinnät toukokuusta lokakuuhun ovat edessämme näennäisen hajallisina mutta samalla tarkkoina ja välittöminä. Pari, kolme saman päivän irrallista asiaa rajaa sen päivän näkymät ja samalla taas osan tämän ihmisen elämästä. Ilmava vaikutelma puolestaan syntyy ensinnäkin noiden merkintöjen monipuolisuudesta. Minä kirjaa Tallinnan arkea ruokakaupoista, kaduilta, ravintoloista, mikä luonnollisesti sellaisenaan kiinnostaa monia suomalaisia. Kirjoittavan naisen mies on kuuluttaja ja pariskunnan tapaamiset tuttavien kanssa väläyttävät tuossa yhteiskuntakerroksessa käytäviä keskusteluja. Yleisinhimillistä merkitystä pienellä romaanilla on siinä, miten se ilmaisee kotona elävän nuorikon suhdetta mieheensä ja hänen asemaansa elämässä. Suhde, jota maalataan myös tuorein vertauskuvin, on samanaikaisesti kiinteä ja irtonainen, minä sekä herkkäkin havainnoitsija ja kokija että unissakävelijä, minkä Pertti Kukkolakin haluaa kansikuvalla sanoa. Vähässä paljon seisoo.