Tytär arvio

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

11/1983

Teosarvio

Anita Konkan toisessa romaanissa (edellinen oli v. 1970 ilmestynyt Irti) näkökulma pysyy tiukasti lapsen kokemusmaailmassa. Taina on kouluaan aloitteleva kirjailija-isän ja taiteilija-äidin tytär joskus sotien jälkeisinä vuosina, jolloin ryssäviha oli katkerimmillaan. Tainakin saa sen kokea, sillä hänen isänsä on alkuaan inkeriläinen ja hänen kasvattisisarensa on kuljetettu takaisin Neuvostoliittoon. Isän ja äidin suhteet ovat tulehtuneet, he eivät osaa tukea toisiaan, kumpikin vaatii taiteellista työskentelyrauhaa lapsilauman hoidolta. Perhettä hajottaa vielä isän suhde palvelustyttöön. Taina tuntee jäävänsä osattomaksi, sivulliseksi. Hän ei osaa määritellä ahdistustaan, vaan se purkautuu sanattomana uhona, huomion kiinnittämisen tarpeena, näpistelynä, Tuloksena on autenttisen tuntuinen kuva eräästä lapsuudesta.