Illalla pelataan Afrikan tähteä
Tyyppi
tietokirjat
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
kuvaus
Att bli mor är väl det bästa som kan hända en och att bli farmor det näst bästa?
I Merete Mazzarellas nya bok ges farmorskap och barnbarn de dimensioner de har i det riktiga livet. Det är ljuvligt, men inte enbart ljuvligt, inte hela tiden. Alla nära relationer är komplicerade, och familjekärleken skiljer sig inte från annan kärlek. Det är samma frågor som ställs om och om igen: älskar jag – är jag älskad?
I Merete Mazzarellas nya bok ges farmorskap och barnbarn de dimensioner de har i det riktiga livet. Det är ljuvligt, men inte enbart ljuvligt, inte hela tiden. Alla nära relationer är komplicerade, och familjekärleken skiljer sig inte från annan kärlek. Det är samma frågor som ställs om och om igen: älskar jag – är jag älskad?
När vi spelade Afrikas stjärna innehåller en genomgång av hur man sett på barnbarn i litteraturen och inom forskningen, men Merete Mazzarella skyggar inte för att också berätta om sina egna erfarenheter. Hon bor i Finland och i Sverige, barnbarnen i USA. Det är en ständig saknad och de kulturella skillnaderna är förutom berikande också tärande. Mazzarellas nya bok är hjärtskärande – ärlig och öppen för både glädje och sorg – att den dessutom är oerhört humoristisk är inget minus.
Amelia och Jacob.
De är så olika, dessa två. För mig som bara har ett barn har det varit nästintill obegripligt att två syskon kan vara så olika både till utseende och till läggning. Amelia som alltid är gyllenbrun i skinnet, med tjockt mörkt hår och mörka ögon. En liten indianflicka. Jacob som är rödlätt som en irländare, som inte liknar nåndera av sina föräldrar, som brås på avlägsnare förfäder eller snarare -mödrar, sin farfars eller sin morfars mor som båda var blonda. Amelia som snabbt blir uttråkad, som är ivrig efter nya upplevelser; Jacob som är trögare att få igång men har en helt annan uthållighet
(Citat från romanens bakpärm, Söderström 2008)
Jokainen tyttö kuulee jo varhain, että äidiksi tuleminen on parasta, mitä hänelle voi tapahtua. Isoäidiksi tuleminen on sitten kai toiseksi parasta. Vai onko?
Tässä teoksessa Merete Mazzarella antaa sanoille isoäiti ja lapsenlapsi rohkeasti ne ulottuvuudet, jotka niillä todellisessa elämässä on: lapsenlapsia on ihana saada, lapsenlapsena on mukavaa olla, mutta ei pelkästään eikä kaiken aikaa. Eikä vähiten siksi, että asetelmaan kuuluvat myös sanat anoppi ja miniä.
Kaikki läheiset ihmissuhteet ovat monisyisiä, eikä perheenjäsenten keskinäinen rakkaus eroa kaikesta muusta rakkaudeksi sanotusta. Samat kysymykset ovat alati ajankohtaisia: rakastanko minä, rakastetaanko minua? Rakastetaanko toista enemmän kuin minua?
Kirjoittaja tutkii aihetta paitsi kirjallisuuden näkökulmasta, poikkeuksellisen paljastavasti myös henkilökohtaisiin kokemuksiinsa perustuen. Hän asuu Suomessa ja Ruotsissa, lapsenlapset Yhdysvalloissa, jossa heillä on isoäitinä äidinäiti. Kirjoittaja kaipaa ja kokee jäävänsä isänäitinä toiseksi – niin hän on jopa mustasukkainen äidinäidille.
Illalla pelataan Afrikan tähteä on lähikuva globaalista maailmasta, jossa lapsenlapset kasvavat monen kulttuurin ja perheen risteyskohdassa. Se on paitsi rikastuttavaa myös kuluttavaa. Kirjoittaessaan Mazzarella ymmärtää, että hän kaipaa lujia juuria ja paikkaa, johon kuulua, jossa olla kotona. Juuri taustan ja juuret hän haluaa antaa myös lapsenlapsilleen.
Rohkea puheenvuoro perhesuhteista: isoäideistä ja lapsenlapsista, anopeista ja miniöistä, juurettomuudesta ja juurista.
(Tammi)
Amelia och Jacob.
De är så olika, dessa två. För mig som bara har ett barn har det varit nästintill obegripligt att två syskon kan vara så olika både till utseende och till läggning. Amelia som alltid är gyllenbrun i skinnet, med tjockt mörkt hår och mörka ögon. En liten indianflicka. Jacob som är rödlätt som en irländare, som inte liknar nåndera av sina föräldrar, som brås på avlägsnare förfäder eller snarare -mödrar, sin farfars eller sin morfars mor som båda var blonda. Amelia som snabbt blir uttråkad, som är ivrig efter nya upplevelser; Jacob som är trögare att få igång men har en helt annan uthållighet
(Citat från romanens bakpärm, Söderström 2008)
Jokainen tyttö kuulee jo varhain, että äidiksi tuleminen on parasta, mitä hänelle voi tapahtua. Isoäidiksi tuleminen on sitten kai toiseksi parasta. Vai onko?
Tässä teoksessa Merete Mazzarella antaa sanoille isoäiti ja lapsenlapsi rohkeasti ne ulottuvuudet, jotka niillä todellisessa elämässä on: lapsenlapsia on ihana saada, lapsenlapsena on mukavaa olla, mutta ei pelkästään eikä kaiken aikaa. Eikä vähiten siksi, että asetelmaan kuuluvat myös sanat anoppi ja miniä.
Kaikki läheiset ihmissuhteet ovat monisyisiä, eikä perheenjäsenten keskinäinen rakkaus eroa kaikesta muusta rakkaudeksi sanotusta. Samat kysymykset ovat alati ajankohtaisia: rakastanko minä, rakastetaanko minua? Rakastetaanko toista enemmän kuin minua?
Kirjoittaja tutkii aihetta paitsi kirjallisuuden näkökulmasta, poikkeuksellisen paljastavasti myös henkilökohtaisiin kokemuksiinsa perustuen. Hän asuu Suomessa ja Ruotsissa, lapsenlapset Yhdysvalloissa, jossa heillä on isoäitinä äidinäiti. Kirjoittaja kaipaa ja kokee jäävänsä isänäitinä toiseksi – niin hän on jopa mustasukkainen äidinäidille.
Illalla pelataan Afrikan tähteä on lähikuva globaalista maailmasta, jossa lapsenlapset kasvavat monen kulttuurin ja perheen risteyskohdassa. Se on paitsi rikastuttavaa myös kuluttavaa. Kirjoittaessaan Mazzarella ymmärtää, että hän kaipaa lujia juuria ja paikkaa, johon kuulua, jossa olla kotona. Juuri taustan ja juuret hän haluaa antaa myös lapsenlapsilleen.
Rohkea puheenvuoro perhesuhteista: isoäideistä ja lapsenlapsista, anopeista ja miniöistä, juurettomuudesta ja juurista.
(Tammi)
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.
julkaisut
Ilmestymisaika
Sivumäärä
238
Kustantaja
Kieli
Kääntäjä
Ensimmäinen julkaisu
kyllä
Ilmestymisaika
Sivumäärä
203