Polikuška

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1/1958

Teosarvio

Tämä Tolstoin alkutuotantoon kuuluva laajahko kertomus kirjoitettiin 1860-luvun alussa ja perustuu tositapauksiin. Jopa eräät henkilökuvat kirjailija on ottanut oman maatilansa alustalaisten joukosta, mutta kuvattavina olevien ihmisten näennäinen vähäpätöisyys ja keskeisen aiheen vaatimattomuus - erään rahasumman katoamisen aiheuttama tapahtumasarja - eivät estä suurta kertojaa luomasta vaikuttavaa proosataidetta. Sinänsä pieni avartuukin suureksi ja yleisinhimilliseksi. Tolstoi osoittaa myös, miten arvaamattomia saattavat olla ihmiskohtaloiden käänteet. Tämä pieni kirjallinen helmi kuuluu kirjastoihin.