Ihminen joka järkkyi

Christer Kihlman tekee kirjailijantyötään uudessa teoksessaan samalla lailla kuin romaaneissaan mutta vielä suoremmin, esseistään ounasteltavissa olevaan tapaan. Hän erittelee yksityistä kokemusta pysähtymättä kuitenkaan individualistisen kulttuuriperintömme mukaiseen itseriittoisen ainutkertaisuuden peilailuun: hän syventää analyysinsä menemällä juuriin, tutkimalla sitä yhteiskuntaa, josta nuo yksilöllisiksi eristetyt piirteet ovat peräisin ja jota ne jatkuvasti myös luovat. Pelot ja häpeällisiksi koetut salaisuudet hallitsevat ihmisiä, mutta heitä myös hallitaan niiden avulla; vallassa oleva luokka osaa kyllä käyttää hyväksi syyllisyydentunteita. Noiden mutkikkaiden rakenteiden näyttäjänä Kihlman auttaa lukijaansa tiedostamaan yksilöllisen ja yhteiskunnallisen todellisuutemme kokonaisuutena. Omasta alkoholismistaan, omasta homoseksuaalisuudestaan, oman avioliittonsa ristiriidoista kertoessaan hän ei vetoa lukijan sovinnaisen paljastuskirjallisuuden ja juorulehtien valpastuttamaan tirkistelymieleen vaan järkeen, kykyymme tehdä johtopäätöksiä. Kihlman ravistelee meidät hereille turtumuksestamme, saattaa meidät silmätysten omien häpeilynaiheittemme kanssa ja johdattaa meidät tekemään näkemästämme myös poliittiset ja yhteiskunnalliset päätelmät. Näin hän toteuttaa kirjailijan komeinta tehtävää, näkyväksi tekemistä. "Ihminen joka järkkyi" on suuren, parantavan moraalisen rohkeuden osoitus, arvokas kirja.