Lääkärin sydän

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

9/1971

Teosarvio

Marttin, Paul: Lääkärin sydän.

Nimi ja kansikuva viittaavat koko joukon tunnepitoisempaan sisältöön kuin mistä tässä amerikkalaisessa lääkäriromaanissa onneksi on kysymys. Keskushenkilönä on maankuulu yliopistollisen sairaalan johtava sydänspesialisti, työmyyrä ja voimamies, jolle tieto omasta etevämmyydestä on hänen ikääntyessään muodostunut päähänpinttymäksi, eikä hän näin ollen liioin kestä rinnallaan kilpailijoita. Äkillinen sydäninfarkti on näissä olosuhteissa monia muutoksia aiheuttava kriisi, ei vain sydänspesialistille itselleen vaan myös hänen lähiympäristölleen kotona ja sairaalassa. Melko luonteenomaisista menestyvän lääkäriromaanin aineksista punoutuva tarina, joka toki kohtuullisin mitoin täyttää ns. menevän viihteen ehdot.