Epätoivon hetkiä

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

8/1955

Teosarvio

Normaaliin amerikkalaiseen keskiluokan perheeseen tunkeutuu kolme vankikarkuria, jotka ovat valinneet perheen talon tilapäiseksi piilopaikakseen sen syrjäisen aseman vuoksi. Perheen jäsenet kokevat todella epätoivon ja kauhun hetkiä, sillä gangsterien terrorisoimina kukaan heistä ei uskalla ajatella ilmiantoa poliisille, koska muut jäsenet heti joutuisivat välittömään hengenvaaraan. Kirjan sommitelma on taitava ja kiinteä, joten jännitys ei juuri herpaannu, ja ihmiskuvaus on aika luontevaa. Erikoisen aiheensa vuoksi se edukseen poikkeaa yleisestä tämän alan kaavasta, joten voidaan ottaa kirjastoonkin, jos se ei vielä pullistele jännistysromaanien paljoutta.