Enkeli ja aamurusko

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

5/1959

Teosarvio

Niin, mitä tästä kirjasta sanoisi kirjastojen kirjavalintaa ajatellen? Ellei Myklen ympärillä olisi aikaisemmin tapahtunut mitään, voisi rauhallisesti todeta, että tässä on melko hyvä joskin epätasainen novellikokoelma, jota hyvin voi suositella kirjastoihin. Tekijä kuvaa erityisen hyvin lapsia ja nuoria, hänessä itsessään on jotakin lapsellisen välitöntä, kun hän innolla puhuu elämän, laulun ja naurun puolesta ihmetellen sitä, että kuolleen kuun taikka tappamisaseiden ajatteleminen miellyttää enemmän kuin se, mikä viittaa elämänhaluun ja elämäniloon. - Mutta kun ottaa huomioon aikaisemmin suomennettujen saman tekijän teosten kohtalon ja viranomaisten niille hankkiman oudon mainostuksen tuntuu ilmeiseltä, ettei tätäkään kirjaa luettaisi ennakkokäsityksittä, vaan siitä huvittelumielessä tai tuomitsemistarkoituksessa hakemalla haettaisiin etupäässä vain määrätynlaisia kohtia. Näin ollen ei voi muuta kuin kehoittaa kirjastonhoitajia harkitsemaan, onko syytä kirjan hankkimiseen.