Suuntana läntinen

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

3/1944

Teosarvio

Nähtävästi todellisiin elämyksiin perustuva syvästi vaikuttava kuvaus tehtaalaispojan raskaasta lapsuudesta ja varhaisnuoruudesta, jota erityisesti synkentää se, että isä kerran on ollut lakonrikkuri ja perhe sentähden on ympäristönsä halveksima. Poika on niitä, joille (kirjastosta saadut) kirjat ovat kaikki kaikessa, niiden avulla hän pysyy pystyssä. Vakava teos, joka antaa paljon ajattelemisen aihetta ja jota soisi etenkin kansankasvattajien ja yhteiskunnan johtohenkilöiden lukevan.

H. K-la.