Ranne, Katriina

Kuvatiedoston lataaminen

Photograph information

© Marek Sabogal / Gummerus

Synnyinaika

Synnyinpaikka

Opiskelupaikkakunta tai -paikkakunnat

Asuinpaikkakunta tai -paikkakunnat

Koulutus tai tutkinto

Tekijän saamat palkinnot

Tekijän käyttämä kieli

Kansallisuus

Teokset

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

runokokoelmat

Muut teokset (kääntäjänä)

Tyyppi

fyysinen teos

Kirjailijan omat sanat

"Kotipaikka - se on mystinen virtaus läpi elämän", Aila Meriluoto kirjoittaa teoksessaan Lasimaalauksen läpi. Kotipaikkakunnallani Noormarkulla ja yleisemmin Satakunnalla on minulle tärkeä merkitys. Kuten Gabriel Garcia Marquez kirjoittaa suuria kertomuksia jotka sijoittuvat pieneen kolumbialaiseen Macondon kylään, minä haluan kirjoittaa tarinoita joilla on yhtä aikaa sekä juuret että yleistä tarttumapintaa. Kun kirjoittaja on jostain kotoisin, hänellä on paljon mistä ammentaa.

Elämäkertatietoa

Filosofian tohtori Lontoon yliopisto 2011. Väitöskirja käsitteli veden kuvaa modernissa swahilinkielisessä runoudessa.


Harrastukset:
Argentiinalainen tango, astangajooga, maailmanmusiikin kuoro, elämyksellinen urheilu eri muodoissaan: ratsastusvaellukset vuoristossa, kalliokiipeily ja kalliojyrkänteeltä mereen hyppiminen, luonnonvesissä uiminen

---

Katriina Ranne (s. 1981) on afrikkalaiseen runouteen keskittynyt kääntäjä ja kirjailija. Hän on väitellyt swahilinkielisestä nykyrunoudesta Lontoon yliopistossa 2010 ja opettanut swahilikirjallisuutta, swahilia ja afrikkalaista elokuvaa Lontoon ja Helsingin yliopistoissa. Hän on osallistunut Poetry Translation Centren toimintaan vuodesta 2004 ja ohjannut runokäännöstyöpajoja vuodesta 2011. Ranne on julkaissut runoteoksen Ohikulkijan tuoksu (Gummerus, 2014) ja romaanin Minä, sisareni (Nemo, 2010).

(Poesia)

Tekstinäyte

Tuuli ja Sade olivat isoja siskoja, jotka tiesivät miten maailma oli
syntynyt ja mistä nimet tulivat. He kertoivat suurimman osan
tarinoista, pitkistä ja polveilevista; välillä tarinat jäivät kesken
pitkäksi aikaa, ja osa niiden lumovoimaa oli aina jännitys siitä,
jatkuisivatko ne enää. Toisinaan Usva ja minä loimme kahdestaan itse
loppuja kuulemiimme tarinoihin. Ja kuka tahansa sai aina aloittaa uuden.
Me osasimme ottaa kiinni jokaisen mielikuvituksen taajuudesta,
jokaisen siskon näkemä kertomus ja hahmo oli kaikille yhtä todellinen
kuin tiilistä rakennettu Mummula pellon toisella laidalla ja
Mummulassa kahvia ryystävät aikuiset. Me karkasimme perunannostosta,
juoksimme pellon poikki pakoon nyrkkiä puivaa naapuria. Me juoksimme
käsi kädessä, mutta samalla juoksimme yksin; juoksimme metsään,
jokeen, mutaan, taivaalle.

(Minä, sisareni 2010)