Eddan jumalrunot

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

3/1983

Teosarvio

Opetusrunoutta, seikkailutarinoita, sananparsia, rakkautta, huumoria - niin paljon inhimillisen asteikon vivahteista siirtyy nykylukijan silmiin ja mieleen hänen uppoutuessaan Eddan jumalrunojen muinaisuskomusten, jumalien ja paholaisten ja tietäjäihmisten maailmaan. Esimerkiksi Korkean (Odinnin) runo on valtavan upeaa tapojen ja elämänviisauden opetusta, joka tuo ehtimiseen mieleen Raamatun viisaan Salomon ja oman Kalevalamme häärunoston ja monta muutakin kohtaa. Jumalat ovat turvallisia ihmisten puolustajia, valon ja puhtauden levittäjiä - mutta myös kateellisia ja julmia. Mytologian omalaatuiset yhteydet inhimilliseen ajatteluun, ajasta ja paikasta riippumattomaan, ovat mykistäviä. Maine, uskollisuus, horjumattomuus, älykkyys, ahkeruus - siinä ihmisen hyveet, joita jumalatkin suosivat. - Aale Tynni tehnyt mestarintyön.