Kuninkaallinen korkeus

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

2/1983

Teosarvio

Mannin toinen romaani Buddenbrookien jälkeen lienee ollut yllätys lukijoille. Selkeä juoni sankarin syntymästä onnelliseen loppuun, jopa melodramaattinen rakkaustarina poikkesivat odotuksista. Mann itse on todennut kertomuksen käsivammaisesta Klaus Heinrichistä olevan satu, vahvasti omakohtainen kokeilu, satiiri tiukan muodollisesta elämästä, kuvaus yksilöllisyyden kriisistä ja käänteestä kohti demokraattisuutta ja yhteisyyttä. Huumoria, hyväntahtoista satiirin välkettäkään ei tarinasta puutu, kun prinssi kokee talousopin syöverit ja rakastuu amerikkalaisen monimiljärdöörin tyttäreen pelastaen avioliitollaan pienen valtion konkurssista. Sinänsä ennalta-arvattava juonen kehittely kestää kuitenkin lukemisen Klausin ymmärtävän luonnekuvan ansiosta väliin hiukan pitkästyttävältä tuntu vasta jahkaamisesta huolimatta.