Minä, Mikko ja Annikki

Tyyppi

sarjakuva-albumit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Minä, Mikko ja Annikki on omaelämäkerrallinen rakkaustarina ja remonttipäiväkirja, mutta se kertoo myös kyläpahasen kasvutarinan maan merkittävimmäksi teollisuuskaupungiksi. Kaupunki kasvaa käsi kädessä tehtaiden tuotannon kanssa. Rakennetaan kaupunginosa työläisten kodeille ja kaupunginosaan kortteli, joka nimetään myöhemmin Annikiksi.
Vuonna 1966 kaupunginosa saa uuden asemakaavan, joka antaa purkutuomion kaikille 1900-luvun alussa valmistuneille rakennuksille. Annikki ei kuitenkaan antaudu suosiolla. Syntyessään kortteli oli vain yksi ruutu asemakaavassa. Ainutlaatuiseksi Annikin tekee se, että vain se jää muistuttamaan Tampereen historiallisesta työläiskaupunginosasta.
Minä, Mikko ja Annikki kuvaa taistelua vanhojen rakennusten ja asumiskulttuurin puolesta. Kirja kertoo myös haaveilusta ja haaveilun riskeistä. Toteutuva unelma saattaa suuruudessaan kauhistuttaa. Unelmiin uskominen on eteenpäin vievä voima. Yhteiset unelmat muuttavat maailmaa.
(Suuri Kurpitsa)
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

247

Kustantaja