Nuori Claudia

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

6/1949

Teosarvio

Claudia-sarjan kolmas suomennettu osa. Miehen palattua sodasta perhe jatkaa maalaiselämäänsä kunnes hän jälleen pääsee oman alansa töihin New Yorkiin. Claudian kohdalle tulee kiusaus ryhtyä filmaamaan, samaan aikaan kuin hänellä on sisäinen taistelunsa mustasukkaisuutta vastaan, mutta asiat selvenevät onnellisesti. Somaa ja huvittavaakin kertoilua, vaikkei millään tavoin merkittävää.