Kulkuri ja olkihattuinen tyttö

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

8/1956

Teosarvio

Juro ja karkea Macauley on kostoksi uskottomalle vaimolleen ottanut mukaansa kotoa lähtiessään pienen nelivuotiaan tyttärensä harkitsematta lainkaan, miten pienokainen selviytyy loputtomasta vaelluksesta Australian maanteillä, sillä Macauley ei kulkuriverensä vetämänä voi vakiintua normaalinelämän puitteisiin. Yksitotisena ja sisukkaana kulkuri-isä yrittää parhaansa mukaan selviytyä tyttärensä kanssa, vaikka vaikeuden joskus lapsen sairastellessa tuntuvat kasvavan yli hänen päänsä. Aluksi tyttö on ollut hänelle vain taakkana, mutta vähitellen pienokaisen loputon reippaus ja kiintymys valloittavat isän karun elämän kovettaman sydämen. Kertomus on merkillinen sekoitus kovapintaista realismia ja pinnan alla sykkivää lämpöä ja hellyyttä. Joitakin mainiosti luonnosteltuja kulkurikohtaloita.