Elämän nopia kaari

Elämän nopiaa kaarta voi luonnehtia kirjastonaisen retrospektiiviseksi valikoimaksi. Vanhimmat runot ovat 1970-luvun alusta ja uusimmat vuodelta 2009. Kokoelma jäsentyy lakeuden luontoon ja muuttumiseen, kirjastotyön iloihin ja suruihin, rakastumiseen ja äidiksi tulemiseen, vanhenemiseen ja mummaksi kasvamiseen. Itseironia, huumori ja naisen elämän moninaiset roolit pelaavat nautittavasti yhteen. Murtehelle runot kääntyyvät nätysti näyttelijä Eija-Irmeli Lahden tilauksesta, ja ku murtehen kans alakuhun pääsi, niin ny niitä on koko kirjastonaisen elämän nopia kaari. Runot ovat olleet Mäkelälle mieluisia lapsesta lähtien. Kansakoulun viidennellä hän ehdotti opettajalle, että ainetunnilla kirjoitettaisiin suorasanaisen sijasta runoja. Ehdotus meni läpi, ja lyyrikko Mäkelä puski parastaan tyyliin: - Ranta soi ja kaislikko laulaa. Murrosiässä Mäkelä koulumatkoja pyöräillessään huusi tuuleen vanhoja kunnon Sarkiaa, Leinoa, Hellaakoskea, Koskenniemeä. Se teki perusorvon sielunkipeyden hieman kevyemmäksi kantaa: en ole ainoa tuskantumma maammonmarja. Runot olivat silloin ja ovat edelleen lohtuna ja ilona. Marja-Leena Mäkelä on kirjoittanut runoja säännöllisen epäsäännöllisesti.